Uuden jäsenyrityksen esittely: Pirkanmaan Jätehuolto alkaa tuottaa biokaasua keväällä 2021

Pirkanmaan Jätehuolto avaa ensi keväänä Nokian Koukkujärvelle biolaitoksen, joka tuottaa 17 pirkanmaalaisen kunnan biojätteistä ja Nokian kaupungin lietteistä biokaasua ja lannoitteita. Ympäristöhyödyn kannalta merkittävän investoinnin arvo on 23 miljoonaa euroa.

Moderniin biolaitokseen tulee kaksi erillistä linjaa: kuivalinja biojätteille ja märkälinja puhdistamolietteille. Tällä hetkellä biojätteet kompostoidaan mullaksi, mutta uusi biolaitos
käyttää hyödyksi biojätteiden sisältämän energian ja ravinteet. Laitos tuottaa sekä polttoainetta liikennekäyttöön että lannoitteita ruokatuotantoon. Lisäksi laitoksen lietelinjan mädätteistä jalostetaan multaa. Biolaitoksen ympäristöhyöty tulee olemaan yli kolminkertainen biojätteiden nykyiseen käsittelyyn verrattuna. Lopputulos on huima.
– Elinkaaritarkastelun perusteella biolaitoksen kokonaisilmastohyöty on yli 7 000 vältettyä hiilidioksiditonnia vuodessa, Pirkanmaan Jätehuollon kehityspäällikkö Esa Nummela toteaa.

Biokaasu on uusiutuva liikennepolttoaine. Sen käyttö vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia bensiiniin tai dieseliin verrattuna. Biolaitos tuottaa vuosittain biokaasua määrän, joka vastaa kahta ja puolta miljoonaa litraa nestemäisiä liikennepolttoaineita. Se riittäisi kattamaan jopa 3 500 henkilöauton vuosikulutuksen. Biokaasu tuottaa ympäristöhyötyjen lisäksi autoilijalle säästöjä, sillä se on noin kolmanneksen bensiiniä halvempaa.

Paikallisesti tuotetulle BIG-biokaasulle rakennetaan tankkausasema Koukkujärvelle biolaitoksen viereen sekä myöhemmin myös Tampereelle. BIG-biokaasu on valtakunnallinen Pirkanmaan Jätehuollon luoma brändi, johon kuuluu muitakin jäteyhtiöitä.

Biolaitoksen tehokas prosessi ottaa biolajittelijan työstä kaiken hyödyn irti. Biojätepussissa on arvokkaita ravinteita, kuten typpeä, fosforia ja kaliumia. Biolaitos kierrättää ne takaisin maatilojen viljelymaille tuottamalla lannoitteita, jotka kelpaavat luomutuotantoon. Biojätteen lajittelu on monella tapaa merkittävä ympäristöteko. – Henkilöauto kulkee noin 4 kilometriä yhden parikiloisen biojätepussin energialla. Yhden biojätepussin sisältämillä ravinteilla kasvatetaan myös rukiit 400-grammaiseen ruisleipään, havainnollistaa biokampanjan tuottaja Jenni Ruotsalo.

Lisätietoja: big.fi | pjhoy.fi

Yritysfakta: Pirkanmaan Jätehuolto on ympäristölle paras – teemme joka päivä tuhansia ympäristötekoja yhdessä asukkaidemme ja urakoitsijoidemme kanssa.

Me huolehdimme, että 17 kunnassa lajittelu ja kierrätys sujuu, kuljetukset rullaavat ja jätteenkäsittely on huippulaatua. Jätteistämme 99 % hyödynnetään materiaalina tai energiana. Olemme innostunut kiertotalouden edelläkävijä. Kaikessa toiminnassamme tähtäämme siihen, että ympäristö voittaa, asukkaat ovat tyytyväisiä ja hintamme ovat maan edullisimmat.

Scroll to Top