Hallitus linjasi kevään kehysriihessä etsivänsä uusia toimia biokaasun tuotannon ja käytön edistämiseksi. Nyt budjettiriihessä on aika tehdä konkreettiset päätökset.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on tehnyt hallituskauden aikana useita biokaasun kannalta myönteisiä ratkaisuja. Ravinteiden kierrätystä on vahvistettu, investointien edellytyksiä parannettu ja uusiutuvan kaasun asemaa osana puhdasta energiajärjestelmää vahvistettu. Myös vuoden 2027 talousarvioehdotuksissa on useita oikeansuuntaisia toimia, joista on tärkeää pitää kiinni.
Samaan aikaan markkina kehittyy. Suomessa otetaan käyttöön uusia teollisen mittakaavan biokaasulaitoksia ja valmistellaan uusia biometaani-, ravinnekierto- ja synteettisten polttoaineiden hankkeita. Nyt tarvitaan poliittisia päätöksiä, joilla kasvu saadaan jatkumaan.
Järjestöt nostavat budjettiriiheen kolme konkreettista kokonaisuutta.
- Raskaan liikenteen hankintatuki takaisin
Raskaan liikenteen käyttövoimamuutosta voidaan vauhdittaa nopeasti palauttamalla määräaikainen ja teknologianeutraali hankintatuki sähkö-, vety- ja kaasukäyttöisille kuorma-autoille.
Hankintatuki on kustannustehokas ja vaikuttava keino saada puhtaita käyttövoimia nopeasti liikenteeseen. Biometaanin osalta vaikutus ulottuu liikenteen päästövähennyksiä laajemmalle: kasvava kysyntä vahvistaa kotimaisen uusiutuvan polttoaineen markkinaa ja parantaa samalla uusien biokaasuinvestointien edellytyksiä.
Budjettiriihessä tulee tehdä päätös raskaan liikenteen hankintatuen käynnistämisestä.
- Biokaasun rooli talvienergiatuessa ja sähkön säätömarkkinoilla on varmistettava
Sähköjärjestelmä tarvitsee kasvavan tuuli- ja aurinkovoiman rinnalle nopeasti käynnistyvää ja säädettävää tuotantoa. Biokaasulla tuotettu sähkö voi tarjota tähän kotimaisen ja uusiutuvan ratkaisun.
Valmisteilla olevassa talvienergiatuessa biokaasuvoimalat on tunnistettu yhdeksi mahdolliseksi keinoksi turvata kotimaista sähköntuotantokapasiteettia. Tukimallin ehdoissa on varmistettava, että sekä uudet että olemassa olevat biokaasuvoimalat voivat osallistua ja että myös pienempien laitosten kapasiteettia voidaan hyödyntää tarkoituksenmukaisesti.
Samalla biokaasun mahdollisuuksia sähköjärjestelmän säätö- ja reservimarkkinoilla tulee vahvistaa. Sähkön tuottaminen silloin, kun järjestelmä sitä eniten tarvitsee, voi luoda biokaasulaitoksille uusia tulovirtoja ja vahvistaa koko energiajärjestelmän toimitusvarmuutta.
- Kasvua voidaan vauhdittaa myös purkamalla byrokratiaa
Kaikki biokaasun edistämistoimet eivät vaadi uutta julkista rahoitusta. Yritysten toimintaympäristöä voidaan parantaa myös sujuvoittamalla hallinnollisia menettelyjä.
Jakeluvelvoite- ja kestävyysjärjestelmien päällekkäisiä hakemuksia ja maksuja tulee vähentää. Orgaanisten kierrätyslannoitteiden jätteeksi luokittelun päättymistä koskevalle menettelylle tarvitaan yhtenäiset valtakunnalliset käytännöt. Myös kaasun varastointiin liittyviä lupamenettelyjä on syytä keventää siellä, missä se voidaan tehdä turvallisuudesta tinkimättä.
Lisäksi biokaasulaitosten ympäristövaikutusten arviointia koskevaa YVA-kynnystä tulee nostaa oikeasuhtaisemmaksi. Nykyinen raja voi johtaa raskaaseen menettelyyn myös hankkeissa, joiden ympäristövaikutukset voidaan hallita tavanomaisilla lupa- ja valvontamenettelyillä.
Biokaasu tuottaa samanaikaisesti kotimaista energiaa, vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vahvistaa energia- ja lannoiteomavaraisuutta, parantaa ravinteiden kiertoa ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia maataloudelle, teollisuudelle ja liikenteelle.
Kehysriihessä hallitus sitoutui etsimään uusia keinoja biokaasun kasvun vauhdittamiseksi. Nyt on aika siirtyä linjauksista päätöksiin.
Hannes Torppa, toiminnanjohtaja, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry
Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry
Markku Tommiska, toimitusjohtaja, Suomen Kaasuyhdistys ry
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Heikki Lindfors, johtava asiantuntija, Energiateollisuus ry
