Uusi TKI-rahoituksen ja kumppanuuksien löytämisen tapahtuma järjestetään ensi maaliskuussa.
Maailman muuttuminen haastaa Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta – ruokasektorin turvaamiseksi tarvitaan vahva panostus elinkeinolähtöiseen tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Haasteisiin vastaamiseen vaaditaan yhä enemmän myös kansainvälistä rahoitusta, ja se nähdään myös elinkeinon toimijoiden osalta tärkeäksi.
”Kansallisella yhteistyöllä maatalous- ja puutarha-ala voi hakea rahoitusta ja partnereita Euroopan unionin alueelta vahvistaakseen suomalaisen elintarviketuotannon kehittämistä ja kilpailukykyä.” –Timo Taulavuori, toimitusjohtaja, Puutarhaliitto
Kumppanuus kansainvälisessä verkostossa on tavoiteltua, mutta voisimmeko Suomen sisälläkin muodostaa parempia kumppanuuksia ja nostaa kansallista tasoa?
SPRING ’23 keskittyy ruokasektorin TKI-rahoitusmahdollisuuksiin ja innovaatioiden kaupallistamiseen unohtamatta kattavia verkostoitumismahdollisuuksia. Tapahtuma kokoaa yhteen tutkijat, kehittäjät, yrittäjät ja rahoittajat.
Lisätietoa:
- Järjestäjä: AgriHubi, Maaseutuverkosto, MTK (keskusliitto), ProAgria Keskusten Liitto, Ruokavirasto, Luonnonvara-alan ammattikorkeakoulut
Tapahtuma-aika ja paikka - 28.03.-29.03.2023, Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13, 33230 Tampere
- Lisätietoa ja ilmoittautumiset